http://www.gaiaonline.com/guilds/viewtopic.php?t=23445771
Uudenvuoden aattona 2013, olin kavereideni Eetun ja Nikon kanssa ulkona ammuskelemassa raketteja ensimmäistä kertaa. Vanhempieni varoituksista huolimatta, en kuitenkaan käyttänyt suojalaseja, jotka olisivat luultavasti pelastaneet minut silmänäkövammalta. Muistan, kun Eetu ja Niko ammuskelivat roomalaisia suoraan kädestä, joten tietenkin minäkin halusin kokeilla. Kello ei ollut edes kahdeksaa, kun kädestä ampumani raketti osuikin suoraan silmieni väliin, jolloin vintti pimeni. Kaverini olivat menneet aivan paniikkiin ja soittaneet ensimmäisenä 112. Ambulanssi oli tullut nopeasti paikalle hakemaan minut Tampereen Keskussairaalaan. Tajusin, että tämä oli viimeinen kerta kun ammun raketteja ilman suojalaseja.
Tampereen Keskussairaalassa silmiäni pidettiin koko ajan suojassa valolta, sillä epäiltiin, että jompi kumpi olisi puhjennut ellei molemmat. Vanhemmilleni oli soitettu ja he lähtivät heti tulemaan sairaalaan. Onneksi asuimme itsekin Tampereella, joten matka ei ollut pitkä. Silmätautien erikoislääkäri Tanja Lievo teki diagnoosin silmistäni, jossa ilmeni, että vasen silmäni oli puhjennut. Lievon kerrottua minulle, olin peloissani. En tiennyt kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Ajattelin ensimmäisenä vanhempiani ja sitä hetkeä, kun suostuin kokeilemaan kädessäni olleen raketin räjäyttämistä. Muistelin tapahtunutta ja sitä kuinka olin luvannut käyttää suojalaseja, samalla hetkellä purskahdin itkuun pyydellessä vanhemmiltani anteeksi.
Sairaalassa minun oikeaan silmääni laitettiin puudutustippoja sekä molemmat silmät puhdistettiin. Makasin sairaalasängyllä silmät peitettyinä. Vanhempani ja Tanja olivat käytävällä. Minua pelotti, sillä en tiennyt mitä minun silmilleni tehtäisiin. Pahin pelkoni oli, että sokeudun täysin.
Vanhempani palasivat huoneeseen Tanjan kanssa. Tanja kertoi minulle, että vasen silmä pitäisi poistaa. Olin järkyttynyt ja peloissani. Tanja kertoi näön vaurioituneen oikeassa silmässäni. Näkisin vielä oikealla silmälläni. Vasen silmä poistettaisiin ja saisin siihen proteesin. En halunnut, että silmäni poistettaisiin. Pelkäsin, että minua kiusattaisiin silmäni takia koulussa ja etten saisi syksyllä uudessa koulussa kavereita. Joutuisin olemaan ihan yksin.
Hoito ohjeena Tanja antoi minulle vasempaan silmääni lapun, jota käyttäisin peittäen silmääni valolta ja muilta ärsykkeiltä. Minulle annettiin myös seuraava aika seuraavalle viikolle, jolloin vasen silmäni poistettaisiin, että saisin proteesin mahdollisimman nopeasti tilalle. Kotona ollessani olin kauhuissani ja mietin, että miltä tulisin näyttämään ja haluiaisiko kukaan enään olla kanssani? Kaverit? Tytöt? Koulukin alkaisi jo neljän viikon päästä, enkä millään haluaisi mennä, mutta onneksi sain viidennen viikon vielä vapaaksi, jotta saisin olla rauhassa ja mennä sitten kuudennella viikolla lääkärikäynnille Tanjan luo.
Kun seuraava viikko koitti olin suoraan sanoen shokissa, en tiennyt mitä aatella muuta kun pelkoa. Tajusin kyllä tilanteen, mutta miksi juuri nyt ja miksi juuri minä? Tuntui, että lietsoin paniikkia vanhempiinikin, jotka vain yrittivät rauhoitella minua ja halusivat vain auttaa. Silmän poisto kuullostaakin itsessään jo niin kauhistuttavalta, että miten oikeen muut ihmiset ovat siihen asiaan sopeutuneet? En halunnut hyväksyä asiaa, mutta kuitenkin halusin vielä nähdä ja näyttää normaalilta ihmiseltä. Silmän poiston jälkeen korvattiin puuttuva tilavuus implantilla eli istutteella. Jäljellä olevat silmälihakset kiinnittyvät istutteeseen, jolloin siitä muodostui liikkuva perusta proteesille. Istute ei ole näkyvissä vaan se peitty limakalvolle. Seuraava aika minulle varattiin neljän viikon päähän, jolloin silmäkuoppani tutkittiin huolellisesti ja sovitettettiin eri mallisia silmäproteeseja jotka sopivat parhaiten, otettiin mitat. Viikon kuluttua äidilleni soitettiin, että proteesi on valmis ja voisin tulla kokeilemaan sitä. Silmälääkärin laitettua proteesin silmäkuoppaani oli hänkin tyytyväinen silmäproteesiin ja antoi minulle peilin, josta huomasin että näytin aivan samalta kuin ennenkin. En tuntenut mitään kipua tai mitään epämukavaa, vaikka ajattelin niin, etten pystyisi elämään sen kanssa.
Lääkäri antoi minulle ohjeet miten asettaisin ja ottaisin pois silmäproteesin. Silmäproteesi asetetaan paikalleen siten, että yleensä proteesin kapein reuna on nenään päin ja notko ylöspäin. Proteesi otetaan peukalon ja etusormen väliin takaosa itseen päin. Yläluomea kohotetaan toisen käden sormella aivan ripsinauhan läheltä ja proteesi viedään yläluomen alle. Silmäproteesia työnnetään ylöspäin ja alaluomea vedetään alaspäin, jolloin proteesi asettuu silmäkuoppaan. On pidettävä huolta, että silmäripset eivät jää luomien alle. Painetaan proteesia kevyesti, että proteesi asettuu ja ilma pääsee alta pois. Silmäproteesin pois ottaminen sormilla tapahtuu niin, että katsotaan ylöspäin ja samalla vedetään alaluomea alaspäin ja painetaan proteesin alareuna alaluomen yli. Silmäproteesi voidaan ottaa myös pois imututin avulla, niitä on kahta kokoa. Imututin pää kostutetaan vedellä ja siitä litistetään ilmat pois, jonka jälkeen se painetaan proteesin pintaan. Alaluomea vedetään sormella alaspäin ja proteesi nostetaan alaluomen yli alaviistoon pois silmäkuopasta. Kokeilimme lääkärin kanssa silmäproteesin laittamista ja pois ottamista monta kertaa, jolloin se rupesi onnistumaan. Sain kotiin mukaan imututteja. Näin sairaalassa myös muita lapsia ja nuoria, joilla oli myös sokeutunut silmä tai muu silmänäkövamma, jolloin kuulin sopeutumisvalmennuskursseista lääkäriltäni.
Arkeen tottuminen vei aikaa, mutta apuvälineet helpottivat. Näin kauas hyvin mutta lukeminen ei onnistunut ilman elektronista suurennuslasia. Suurennuslasin avulla pystyin myös tekemään läksyni ja lukemaan mieluisia sarjakuvia. Näkövammaisille tarkoitetussa nuorisokahvilassa olen tutustunut uusiin ihmisiin. Olen oikeutettu kelan palveluihin mm. sopeutumisvalmennuksiin -ja perhekursseille, moniammatilliseeen yksilökuntoutukseen kuntoutuslaitoksissa ja perhekuntoutuksiin.
Sopeutumisvalmennuskurssista ja nuorisokahvilassa käynneistä on ollut minulle tosi paljon hyötyä, sillä olen saanut vertaistukea ja kavereita, jotka ovat saaneet itsetuntoni kasvamaan entistä enemmän silmäproteesista huolimatta. Tunnen itseni varmemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi, koska olen hyväksynyt asian, että kukaan ei ole täydellinen.
SELKOKIELI HARJOITUS
TOIMINNALLINEN VIRIKEHETKI
Virikkeeellisyyshetkemme on tarkoitettu nuorelle pojalle, jolla on silänäkövamma. Toiminnassa on otettu huomioon se, että hän ei kunnolla näe mutta otivaato ja halu oppimaan kaikkea uutta on kova ja mieli hyvä.
-Ideana olisi tehdä joulukortteja ja askarrella ne mieleisen näköiseksi. Kortteja voi tehdä joko itselle tai sitten lähettää postissa läheisille kavereille,
- Virikehetken aikanapystyy juttelemaan lähihoitajan kanssa asioista, jotka mietityttävät tai uuten vaan jos kaipaa juttuseuraa. Hetki voisi kestää n. 1h verran.
-Toiintahetkeen tarvitsemme kartonkia, kyniä, liimaa, huopaa, sakset, erilaisia kuvia ja muita askartelu tarvikkeita mitä asiakas haluaa.
Tampereen Keskussairaalassa silmiäni pidettiin koko ajan suojassa valolta, sillä epäiltiin, että jompi kumpi olisi puhjennut ellei molemmat. Vanhemmilleni oli soitettu ja he lähtivät heti tulemaan sairaalaan. Onneksi asuimme itsekin Tampereella, joten matka ei ollut pitkä. Silmätautien erikoislääkäri Tanja Lievo teki diagnoosin silmistäni, jossa ilmeni, että vasen silmäni oli puhjennut. Lievon kerrottua minulle, olin peloissani. En tiennyt kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Ajattelin ensimmäisenä vanhempiani ja sitä hetkeä, kun suostuin kokeilemaan kädessäni olleen raketin räjäyttämistä. Muistelin tapahtunutta ja sitä kuinka olin luvannut käyttää suojalaseja, samalla hetkellä purskahdin itkuun pyydellessä vanhemmiltani anteeksi.
Sairaalassa minun oikeaan silmääni laitettiin puudutustippoja sekä molemmat silmät puhdistettiin. Makasin sairaalasängyllä silmät peitettyinä. Vanhempani ja Tanja olivat käytävällä. Minua pelotti, sillä en tiennyt mitä minun silmilleni tehtäisiin. Pahin pelkoni oli, että sokeudun täysin.
Vanhempani palasivat huoneeseen Tanjan kanssa. Tanja kertoi minulle, että vasen silmä pitäisi poistaa. Olin järkyttynyt ja peloissani. Tanja kertoi näön vaurioituneen oikeassa silmässäni. Näkisin vielä oikealla silmälläni. Vasen silmä poistettaisiin ja saisin siihen proteesin. En halunnut, että silmäni poistettaisiin. Pelkäsin, että minua kiusattaisiin silmäni takia koulussa ja etten saisi syksyllä uudessa koulussa kavereita. Joutuisin olemaan ihan yksin.
Hoito ohjeena Tanja antoi minulle vasempaan silmääni lapun, jota käyttäisin peittäen silmääni valolta ja muilta ärsykkeiltä. Minulle annettiin myös seuraava aika seuraavalle viikolle, jolloin vasen silmäni poistettaisiin, että saisin proteesin mahdollisimman nopeasti tilalle. Kotona ollessani olin kauhuissani ja mietin, että miltä tulisin näyttämään ja haluiaisiko kukaan enään olla kanssani? Kaverit? Tytöt? Koulukin alkaisi jo neljän viikon päästä, enkä millään haluaisi mennä, mutta onneksi sain viidennen viikon vielä vapaaksi, jotta saisin olla rauhassa ja mennä sitten kuudennella viikolla lääkärikäynnille Tanjan luo.
Kun seuraava viikko koitti olin suoraan sanoen shokissa, en tiennyt mitä aatella muuta kun pelkoa. Tajusin kyllä tilanteen, mutta miksi juuri nyt ja miksi juuri minä? Tuntui, että lietsoin paniikkia vanhempiinikin, jotka vain yrittivät rauhoitella minua ja halusivat vain auttaa. Silmän poisto kuullostaakin itsessään jo niin kauhistuttavalta, että miten oikeen muut ihmiset ovat siihen asiaan sopeutuneet? En halunnut hyväksyä asiaa, mutta kuitenkin halusin vielä nähdä ja näyttää normaalilta ihmiseltä. Silmän poiston jälkeen korvattiin puuttuva tilavuus implantilla eli istutteella. Jäljellä olevat silmälihakset kiinnittyvät istutteeseen, jolloin siitä muodostui liikkuva perusta proteesille. Istute ei ole näkyvissä vaan se peitty limakalvolle. Seuraava aika minulle varattiin neljän viikon päähän, jolloin silmäkuoppani tutkittiin huolellisesti ja sovitettettiin eri mallisia silmäproteeseja jotka sopivat parhaiten, otettiin mitat. Viikon kuluttua äidilleni soitettiin, että proteesi on valmis ja voisin tulla kokeilemaan sitä. Silmälääkärin laitettua proteesin silmäkuoppaani oli hänkin tyytyväinen silmäproteesiin ja antoi minulle peilin, josta huomasin että näytin aivan samalta kuin ennenkin. En tuntenut mitään kipua tai mitään epämukavaa, vaikka ajattelin niin, etten pystyisi elämään sen kanssa.
Lääkäri antoi minulle ohjeet miten asettaisin ja ottaisin pois silmäproteesin. Silmäproteesi asetetaan paikalleen siten, että yleensä proteesin kapein reuna on nenään päin ja notko ylöspäin. Proteesi otetaan peukalon ja etusormen väliin takaosa itseen päin. Yläluomea kohotetaan toisen käden sormella aivan ripsinauhan läheltä ja proteesi viedään yläluomen alle. Silmäproteesia työnnetään ylöspäin ja alaluomea vedetään alaspäin, jolloin proteesi asettuu silmäkuoppaan. On pidettävä huolta, että silmäripset eivät jää luomien alle. Painetaan proteesia kevyesti, että proteesi asettuu ja ilma pääsee alta pois. Silmäproteesin pois ottaminen sormilla tapahtuu niin, että katsotaan ylöspäin ja samalla vedetään alaluomea alaspäin ja painetaan proteesin alareuna alaluomen yli. Silmäproteesi voidaan ottaa myös pois imututin avulla, niitä on kahta kokoa. Imututin pää kostutetaan vedellä ja siitä litistetään ilmat pois, jonka jälkeen se painetaan proteesin pintaan. Alaluomea vedetään sormella alaspäin ja proteesi nostetaan alaluomen yli alaviistoon pois silmäkuopasta. Kokeilimme lääkärin kanssa silmäproteesin laittamista ja pois ottamista monta kertaa, jolloin se rupesi onnistumaan. Sain kotiin mukaan imututteja. Näin sairaalassa myös muita lapsia ja nuoria, joilla oli myös sokeutunut silmä tai muu silmänäkövamma, jolloin kuulin sopeutumisvalmennuskursseista lääkäriltäni.
Arkeen tottuminen vei aikaa, mutta apuvälineet helpottivat. Näin kauas hyvin mutta lukeminen ei onnistunut ilman elektronista suurennuslasia. Suurennuslasin avulla pystyin myös tekemään läksyni ja lukemaan mieluisia sarjakuvia. Näkövammaisille tarkoitetussa nuorisokahvilassa olen tutustunut uusiin ihmisiin. Olen oikeutettu kelan palveluihin mm. sopeutumisvalmennuksiin -ja perhekursseille, moniammatilliseeen yksilökuntoutukseen kuntoutuslaitoksissa ja perhekuntoutuksiin.
Sopeutumisvalmennuskurssista ja nuorisokahvilassa käynneistä on ollut minulle tosi paljon hyötyä, sillä olen saanut vertaistukea ja kavereita, jotka ovat saaneet itsetuntoni kasvamaan entistä enemmän silmäproteesista huolimatta. Tunnen itseni varmemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi, koska olen hyväksynyt asian, että kukaan ei ole täydellinen.
SELKOKIELI HARJOITUS
Näkövammarekisterin mukaan vuosittain 350–400 suomalaista työikäistä menettää näkönsä joko osittain tai kokonaan, kertoo Näkövammaisten keskusliitto.
Näkövammaisia autetaan työtehtäviä mukauttamalla ja parantamalla työympäristöä esimerkiksi valaistuksen avulla. Näin työelämässä on mahdollista jatkaa pidempään.
Suomessa on noin 12 000 työikäistä näkövammaista, joista töyssä käy noin 5000.
Näkövammarekisteriä pitää yllä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tiedot kerätään silmälääkärien antamien ilmoitusten perusteella.
http://www.aamulehti.fi/Terveys/1194844040914/artikkeli/hurja+luku+nain+monella+todetaan+vuosittain+nakovamma+suomessa.html
TOIMINNALLINEN VIRIKEHETKI
Virikkeeellisyyshetkemme on tarkoitettu nuorelle pojalle, jolla on silänäkövamma. Toiminnassa on otettu huomioon se, että hän ei kunnolla näe mutta otivaato ja halu oppimaan kaikkea uutta on kova ja mieli hyvä.
-Ideana olisi tehdä joulukortteja ja askarrella ne mieleisen näköiseksi. Kortteja voi tehdä joko itselle tai sitten lähettää postissa läheisille kavereille,
- Virikehetken aikanapystyy juttelemaan lähihoitajan kanssa asioista, jotka mietityttävät tai uuten vaan jos kaipaa juttuseuraa. Hetki voisi kestää n. 1h verran.
-Toiintahetkeen tarvitsemme kartonkia, kyniä, liimaa, huopaa, sakset, erilaisia kuvia ja muita askartelu tarvikkeita mitä asiakas haluaa.
